sunnuntai 19. elokuuta 2018

Sapattivapaat alkavat

Heinäkuun alku 2018

Vihdoinkin se toteutuu. Vuosi omaa ja perheen yhteistä aikaa! Vuosien haaveissa oleva Lappiin tutustuminen ja downsiftaus on tässä ja nyt. Jäämme molemmat, Taina ja Kari, sapattivapaalle töistä vuodeksi monestakin syystä, mutta erityisesti viettääksemme paljon aikaa poikamme Nooan kanssa. Vietämme siis sapattivapaata lapsen kanssa. Vuoden jälkeen Nooa menee esikouluun, eikä vastaava irtiotto arjesta onnistuisi enää koulutielle lähtiessä.

Vuoden aikana on tarkoitus rauhoittua mahdollisimman paljon Lapissa, kokea sen vuodenajat ja retkeillä ja oleilla luonnossa eri tavoilla. Luvassa siis paljon rentoa aikataulutonta olemista yhdessä. Meillä aikuisilla on luonnollisestikin omat haaveemme ja toiveemme tästä ajasta ja näin on varmasti myös Nooalla. Vuoteen mahtuu paljon, katsotaan mitä tästä tulee.

Vuosi alkaa kuitenkin heinäkuussa perinteisemmän kesäloman merkeissä. Aiomme nähdä paljon heinäkuun aikana vähän kuin ensikosketukseksi Lappiin. Tällä lomalla meillä ei ole tukikohtaa vaan olemme auton, teltan, leirintäalueiden palveluiden ja kanootin varassa. Muun ajan vuodesta meillä on varattuna tukikohta Kittilästä aina silloin kun olemme pohjoisessa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti