Keskellä metsää Lapissa

Elokuun lopulla lähdemme ajamaan pohjoiseen. Matka vie lähes viikon, sillä auton pakkailussa hurahtaa pari päivää, vietämme aikaa Ähtärissä sinne juuri tänä vuonna tulleita pandoja ihaillen ja vielä muutama päivä Oulussa kavereita tavaten. Lopulta saavumme kuitenkin Kittilään, tämän vuoden tukikohtaamme, jossa alamme totutella asumaan eri tavalla. Asumme nyt omakotitalossa kerrostalon sijaan. Talo on keskellä metsää – vain ison tien autojen äänet muistuttavat sivistyksestä. Olemme kaukana palveluista – Kittilän kaupoille on 30 km eli noin 20 min hyvällä säällä. Täällä oltaisiin pari kuukautta ennen kuin lähdetään etelään hakemaan talvivälineitä.

Poika viihtyy meidän vanhempien kanssa ja välillä yksinäänkin legoilla leikkien tai Karhuherra Paddington –kuunnelmia kuunnellen.

Näin me vähän laskimmekin, kun mietimme Lappiin lähtöä. Tässä vaiheessa Nooalle vielä riittäisivät vanhemmat. Pian kaverit tulisivat tärkeämmiksi ja sitten tälläinen irtiotto olisi lapselle kovempi paikka. Nyt meillä on aikaa tehdä sellaista, mitä arjessa ei kotona niinkään tehdä, kuten ajan kanssa piirtely ja askartelu. Vanhemmilta pyydetään jos vaikka millaisia taideteoksia: dinosauruksia, viidakon eläimiä, autoja ja avaruuskuvia. Yhdessä mietitään, mitä kuviin tulee ja Nooa auttaa värittämisessä. Paperirullista ja maitopurkeista kaukoputkia askarrellessa käy samoin. Nooa pyytää niistä linnoja ja muuta isompaa rakennusta. Linnan laskusilta on Nooan suosikki. Kivaa kierrätyspuuhastelua. Emme ole kovia askartelemaan tai piirtämään, joten tässä tulee vanhemmille hyvää harjoittelua kädentaidoissa =)

Lapsen kanssa on kiva leikkiä, mutta silti yritämme parhaamme mukaan saada Nooalle lapsikontakteja. Muita lapsia ei kuitenkaan näy. Tässä lähikylällä on kylläkin koulu neljän kilometrin päässä, mutta muuten lapset ovat näkymättömissä kodeissaan ja pihoissaan. Yhdessä vaiheessa yritämme ajoittaa koulun leikkikentälle menon heti koulupäivän päätyttyä. Jospa joku lapsi jäisi siihen leikkimään. Ne, joita näkyy, vaikuttavat kuitenkin olevan paljon Nooaa vanhempia. Kittilän kylällä on MLL:n ja seurakunnan vuoroviikoin pitämä perhekerho maanantaisin. Alamme käydä siellä ja Nooasta tulee isojen eläinlelujen suurkuluttaja. Varsinkin leijonat ja sarvikuonot ovat suosiossa. Muut kerhon lapset ovat kuitenkin 1-3 vuotta Nooaa nuorempia ja Nooa ei kuulemma halua uusia kavereita heistä. Kirjastosta löytyy viikoittainen satutunti, jossa käy päiväkotiryhmiä. He taitavat olla lähinnä Nooan ikää. Siellä ei kuitenkaan leikitä. Kivaa silti on. Uimahalli löytyy Rovaniemeltä ja Leviltä, ja niistä muitakin lapsia. Vesileikit kuitenkin maistuvat parhaiten vanhempien kanssa.  Paikallisen kyläjuhlan Staalon Festin aikaan löytyy lapsille suunnatusta ohjelmasta paljonkin Nooan ikätovereita. Heitä on mukava nähdä.

Talon pihalla ei ole hiekkalaatikkoa, mutta liiterin puunhakkuu-paikan lähelle tehtiin sahanpuruista työmaa. Pihalla on mattoteline, joka tuuraa jalkopallomaalina. Nooa oppii nopeasti hyväksi maalivahdiksi. Myös tuomaripeli on hyvä keksintö. Nooalle se tarkoittaa, että palloa pyöritetään mattotelineen päällä : ). Pihalla riittää myös kukkia, keppejä ja kiviä poimittavaksi. Ensilumen tullessa syntyvät nopeasti lumiukko, lumilinna ja isot kasat lumipalloja. Selvästikin piha tulee toimimaan Nooan tarkoituksiin paremmin lumen kanssa. Lisää lunta siis odotellessa.

Meillä on polkupyörät mukana tällä syksyn Lapin reissullamme. Nooalle valittiin mukaan hänen isompi pyöränsä. Nooa oppi Ähtärin pysähdyksellä ajamaan tuolla isommalla pyörällä, kun pienempää ei ollut tarjolla. Hyvä juoni! Nyt isolla pyörällä ajamisen taitoa ylläpidetään ja kehitetään ajamalla pihalla sekä parin kilometrin päässä rauhallisella tiellä. Sinne pitää tosin aina kuljettaa Nooan pyörä äidin tarakalla, kun Nooa taas on isin pyörän lastenistuimessa. Vilkkaan maantien varrella ei ole turvallista lapsen ajella. Saamme joka tapauksessa paljon hyviä polkaisuja.

Metsä on lähellä. Kävelemme pusikkojen läpi vanhoille pelloille ja poluille ja löydämme lähimmän suon, joka on vain vajaan kilometrin päässä. Matka sinne onkin syksyn vakiokävelyitämme. Sinne pääsee muutamaa helppoa reittiä sekä tietenkin puskien läpi ja ojien yli vaikeampaa reittiä. Nooa haluaa aina seikkailemaan tuolle vaikeammalle reitille eli toisin sanoen viidakkoon. Pikkuojien yli hyppääminen ja jopa köyden avulla ylitys ovat suurinta hupia. Parhaimmillaan jäämme yhtä ojaa ylittämään edestakaisin kymmenen kertaa. On tosiaan tärkeämpää olla matkalla kuin saavuttaa määränpää. Useaan kertaan tuota suota eli määränpäätämme ei saavutetakaan : ). Metsistä ja soilta löytyy myös mustikkaa, puolukkaa, variksenmarjaa ja karpaloita ja täytämme pakkasen niillä aamupuuroja varten.

Käymme tietenkin autolla retkeilemässä lähimmän parin sadan kilometrin sisällä tuntureilla, soilla, kansallispuistoissa ja metsissä. Useimmiten yhdistämme retkeilyreissuihin pysähdyksen Kittilän tai Äkäslompolon kaupoilla ja leikkikentillä. Aina liitämme retkiin lounaan ja kaakaohetken. Lapsi tykkää retkeillä, kunhan on riittävästi virikkeitä maisemista, leikeistä, lauluista ja ruokatauoista. Noista retkistä lisää eri kirjoituksissa.