perjantai 29. maaliskuuta 2019

Pallasta huiputtamassa

Pallaksen lähellä on monta helposti lasten kanssa saavutettavaa näköalapaikkaa. Päätimme yrittää kevättalven lumilla huiputtaa Palkaskeron, joka kohoa 705 metrin korkeuteen suoraan Pallastunturin luontokeskuksen takana. Se näytti meistä helpoimmalta huipulta saavuttaa lähistön useasta yli 700 metrisestä huipusta. Ajatuksemme oli kulkea joko tampattua uraa tai hankikannolla ylös asti, tarvittaessa vetäen Nooaa pulkassa. Tämä melkein toimikin.



Kevätaurinko oli sulattanut metrisen hangen ja yöpakkanen kovettanut sen.

perjantai 1. maaliskuuta 2019

Sydäntalvi Lapissa


Joulun jälkeen päivät alkoivat pidentyä pikkuhiljaa. Tunnelma oli erilainen kuin pimeä aika ennen joulua, sillä joka päivä havahduimme siihen, että aurinko oli ylhäällä taas vähän pidempään. Viikossa tapahtui ihmeitä. Lunta tuli vähitellen lisää ja alkoi tuntua siltä, että kyllä se runsasluminen talvi sieltä tulisi. Myös pakkaspäivät lisääntyivät. Joulukuussa koettuja -25C päiviä tuli lisää ja -37C koettiin yhtenä tammikuisena yönä. Tämä kylmä talvi rajoitti hieman Nooan kanssa ulkoilua, mutta löysimme kuitenkin keinot ulkoilla.


Pakkaset toivat kirkkaan tähtitaivaan tullessaan. Nooa pääsi ihailemaan kirkkaita tähtiä useaan