Kuerlinkat kohisevat putouksina

Vielä kerran ehdittäisiin retkeilemään Lapissa ennenkuin palaamme kotiin. Hmm... minne mennä päiväreissulle, kun metsässä voi olla pehmeää lunta paljonkin ja märkää joka tapauksessa? Ylläs ja Äkäslompolon alue olisi kivan lähellä ja siellä olisi varmasti jotain, mikä voisi kiinnostaa. Koska Nooa oli ollut lumien sulamispurojen solinasta viime päivinä niin innoissaan, päätimme lähteä katsomaan kunnon virtauksia. Kuerlinkat ovat kaksi putousta, joista ylempi on korkeampi, mutta alempi ainakin meidän mielestä näyttävämpi. Putoukset ovat yksityisellä maalla, mutta helposti löydettävissä kartan avulla. Autolta on vain reilu 300m ylemmälle Kuerlinkalle ja toinen mokoma alemmalle Kuerlinkalle. Ihanteellinen reissu siis lapsen kanssa käveltäväksi.

Parkkeerasimme auton hiekkatien sivuun ja lähdimme maastokartan kanssa liikkeelle.

Kevättalvella Kittillässä

Kun palasimme Helsingin käynniltä takaisin Lappiin, oli meitä vastassa iloinen yllätys. Ympäristö oli kovin erilainen kuin lähtiessä, lunta oli nyt metrin verran, kun hanki oli lähtiessämme n. 70cm. Välillä täällä oli ollut myös plussapäiviä ja vesisadetta. Tätä lämpötilojen sahaamista olimme etelässä sääennusteita seuratessa kauhistelleet.  Mutta kuten yöllä on tapana täällä päin, oli öisin kuitenkin aina pakkasta ja vasta iltapäivällä meni plussalle. Hankikanto oli siis hyvä, jopa ilman suksia tai lumikenkiä. Valoa oli myös huimasti enemmän. Tätä oli siis monen hehkuttama kevättalvi parhaimmillaan!

Kun kelit olivat nyt näin kohdillaan, urakoimme sitten talviurheilua oikein kunnolla.

Laskettelun opettelua huhtikuussa

Pitkin talvea pyöriessämme eri laskettelukeskusten lähellä olimme yrittäneet innostaa Nooaa kokeilemaan laskettelua tai lumilautailua. Oli käyty Sallassa ja Rukalla, Ylläksellä ja Levillä. Nooa tykkäsi kuitenkin aina vain mennä pulkkamäkeen. Siellä hän tosin jonain kertana innostui laskemaan pulkalla seisaallaan poikittain kuten lumilautailija tekisi. Murtsikkaladulle olimme saaneet Nooan mukaan useita kertoja. Alamäessä Nooa hihkui innosta, kun vauhti oli niin kivaa. Olimme hyvin varmoja, että Nooa pitäisi laskettelusta kunhan vain koittaisi sitä.

Kun palasimme Helsingin käynniltä Lappiin maaliskuun lopulla, suuntasimme kohti Olosta ja

Särkitunturi lumikengillä

Kaverit vinkkasivat jo syksyllä, että Särkitunturin näköala Pallastunturin suuntaan kannattaa käydä katsomassa. Sinne kuulemma tepastelee kolmen kilometrin helpon nousun jopa bussilastillisia ihmisiä. Nyt maaliskuussa päätimme lähteä lopulta huiputtamaan tuota tunturia. Bussilastillisia ei näkynyt, mutta kymmenkunta ihmistä kuitenkin. Koko polku ylös oli tamppaantunut päivittäisten kävijöiden jaloista ja lumikenkämme olivat vähän turhia. Niiden kanssa oli kuitenkin kivempi vetää Nooaa pulkassa.

Parkkipaikka oli helposti saavutettavissa Rovaniementien varressa Särkijärven kohdalla. Jätimme

Pallasta huiputtamassa

Pallaksen lähellä on monta helposti lasten kanssa saavutettavaa näköalapaikkaa. Päätimme yrittää kevättalven lumilla huiputtaa Palkaskeron, joka kohoa 705 metrin korkeuteen suoraan Pallastunturin luontokeskuksen takana. Se näytti meistä helpoimmalta huipulta saavuttaa lähistön useasta yli 700 metrisestä huipusta. Ajatuksemme oli kulkea joko tampattua uraa tai hankikannolla ylös asti, tarvittaessa vetäen Nooaa pulkassa. Tämä melkein toimikin.

Kevätaurinko oli sulattanut metrisen hangen ja yöpakkanen kovettanut sen.

Sydäntalvi Lapissa

Joulun jälkeen päivät alkoivat pidentyä pikkuhiljaa. Tunnelma oli erilainen kuin pimeä aika ennen joulua, sillä joka päivä havahduimme siihen, että aurinko oli ylhäällä taas vähän pidempään. Viikossa tapahtui ihmeitä. Lunta tuli vähitellen lisää ja alkoi tuntua siltä, että kyllä se runsasluminen talvi sieltä tulisi. Myös pakkaspäivät lisääntyivät. Joulukuussa koettuja -25C päiviä tuli lisää ja -37C koettiin yhtenä tammikuisena yönä. Tämä kylmä talvi rajoitti hieman Nooan kanssa ulkoilua, mutta löysimme kuitenkin keinot ulkoilla.

Pakkaset toivat kirkkaan tähtitaivaan tullessaan. Nooa pääsi ihailemaan kirkkaita tähtiä useaan

Paartoselän laavu ja alamäki

Talven kuluessa olimme yrittäneet saada Nooan hiihtämään, ilolla, kannustaen ja tietysti lahjoen :). Kotipihan 50 metrin hiihtokilpailut saivat pojan innostumaan hetkeksi. Se oli meille aikuisillekin kivaa. Samalla lapsi sai harjoittella häviämistä ja voittamista ja sitä, ettei voitto ole aina pääasia. Välillä se on vaan niiiiin vaiheaa! Lähiretki kaakaolle 500 metrin päähän pihatietä hiihtäen toimi myös useamman kerran. Nyt olimme päättäneet yrittää retkeä oikealle laavulle ihan kunnon hiihtämisen jälkeen, jossa paistaisimme makkarat.

Kittilän kirkonkylän latuja hiihdellessä löysimme Paartoselän Ylävitosen lenkiltä hienon laavun.

Joulun viettoa lumen keskellä

Joulun lähestyessä siirryimme takaisin Kittilän Alakylälle. Uudet lumet olivat juuri sataneet joitakin päiviä ennen meitä ja maassa oli mukava muutaman kymmenen sentin puuterinen lumipeite. Toivottavasti sitä tulisi pian lisää. Lapissa kun on totuttu odottamaan metrisiä lumihankia! Niitä mekin odotetaan kovasti )

Ilo ja hyöty irti lumesta kun sitä kerta on! Eli aina kun lunta tuli lisää (vähänkin), kolasimme sitä 

Jyrävän kosken päiväreissu

Lumen jo tultua loppumarraskuusta päätimme lähteä katsomaan Pienen Karhunkierroksen lenkillä olevaa Jyrävän putousta. Tämä putous on Kitkajoen rannalla ja helpoin lähestyminen on jättämällä auto Myllykosken parkkipaikalle vain reilun 2 kilometrin päähän. Arvelimme saavamme Nooan helposti jaksamaan tämän päiväretken. Pienelle Karhunkierrokselle muodostuu aina tampattu polku lumisenakin aikana, mutta nyt lunta oli joka tapauksessa vain nimeksi. Keli oli hieno: pieni pakkanen ja maisema lumen valkaisema. Oltiin kuin satumetsässä!

Kävelimme 500 metriä Myllykoskelle. Siinä pääsimme ensimmäisen

Riisitunturin huippu

Ihan lähellä meidän mökkiä on Riisitunturin kansallispuiston pääportti. 10 minuuttia autolla ja pääsee kävelemään kohti tunturin huippua. Siellä on käyty näillä Tolvan reissuilla eniten. Lähdimme tällä kertaa katsomaan huippua aika myöhään eli 1,5 tuntia ennen auringonlaskua. Tuttu 3 km lenkki hoituisi vaikka pimeässä takaisin näin lumettomana marraskuisena iltapäivänä.

Ajatus oli tehdä tulet ja paistaa makkarat Riisitunturin majalla. Kuitenkin on kivempi mennä ensin

Korouoman rotkossa

Kauniina marraskuisena päivänä päätimme lähteä ihailemaan Korouoman jylhiä maisemia. Korouoma on luultavasti Posion kuuluisin luontonähtävyys. Se on suojelualue, joka olisi hieno kansallispuistokandidaatti. Paikka on erityisen kuuluisa vesiputouksistaan, jotka ovat talvella jääputouksia ja jääkiipeilijöiden suosiossa. Laakson pohjalla kulkee joki, joka on aikanaan rotkolaakson muovannutkin. Rotkoon oli tehty uusi 5 km ympyrälenkki, jota lähdimme innolla kiertämään.

Nooa houkuteltiin mukaan lupauksella kaakaosta ja keksistä evästauolla. Hän sai itse vaikuttaa, mitä

Kiutaköngäs kuohuu

Karhunkierroksella Oulangan kansallispuistossa on monta upeaa päiväretkikohdetta sen varsinaisen 80 kilometrin patikkareitin lisäksi. Mukavan pakkastavana marraskuun päivänä lähdimme katsastamaan, miltä Kiutaköngäs näyttää kylmällä säällä ja alkutalven vähäisellä vedellä. Samalla tulisi kokeiltua, miten monta kerrastoa on sopiva määrä -6C lämpotiloissa. Ja tietysti kaakao-eväshetki pitäisi pitää.

Nooa, ja varmaan aika moni muukin lapsi, pitää juoksevasta vedestä ja koskista, joten hänet oli helppo houkutella mukaan katsomaan yhtä Suomen upeimmista putouksista. Sitä mainostetaan Suomen komeimmaksi putoukseksi tai oikeastaan koskeksi, ja onhan tuo 14 metrin tiputus 325 metrin matkalla aikamoista menoa kapeassa kalliorännissä.

Kävelimme rantapolkua pitkin metsää ja jokea ihastellen kilometrin päähän. Vähitellen kosken jymy

Posiolla marraskuussa

Marraskuuta lähdimme viettämään Posioon Tolvan kylälle. Siellä meillä oli mukava mökki käytössämme sekä lähellä Oulankajoen ja Riisitunturin kansallispuistot sekä Ruka ja sen lähialueet. Myös Korouoman rotkolaakso oli helposti saavutettavissa. Olisi siis paikkoja tarjolla, joihin tehdä pieniä retkiä. Paljon aikaa vietettiin myös ihan mökillä ja sen pihapiirissä. Ei sitä koko ajan jaksa kierrellä. On hyvä välillä vaan olla.

Pihalla oli hiekkalaatikko ja edessä kauniit maisemat hiljalleen jäätyvälle Kitkajärvelle. Hiekkaleikit

Aakenustunturilla yötä

Yksi toiveemme sapattivuonna oli lähteä yön yli vaeltamaan Nooan kanssa. Rinkat selkään ja menoksi. Mikä olisi sopiva paikka näin syyskuun alussa? Ensinnäkin paikan pitäisi olla näyttävä. Toisekseen yöpaikka pitäisi olla helposti saavutettavissa lyhyellä kävelyllä. Pallas-Yllästunturin kansallispuiston Aakenustunturia oli kehuttu perheellisille. Lähtisimme siis kokeilemaan sitä.

Kartan mukaan pohjoispäässä tätä kaarevan muotoista tunturia olisi mukavasti parkkipaikka

Seita-reissu Ylläksen kupeessa

Kaunis lokakuinen päivä houkuttaa meitä tutustumaan saamelaisten pyhiin paikkoihin. Näistä varsin lähekkäin ovat Pakasaivo ja Äkässaivo, vain tunnin ajomatkan päässä toisistaan lähellä Yllästä. Mitä ovat nämä pyhät paikat? Saivot ovat seitoja. Seita (saamelaiskielillä siedi) on taas saamelaisessa muinaisuskossa pyhä paikka, uhripaikka. Seitoja olivat esimerkiksi epätavalliset kalliomuodostelmat, jättimäiset kivikasat, isot luonnonkivet tai pystytetyt kivet. Näistä saivo-järvet ovat pyöreähköjä, syviä järviä, joiden alla uskotaan oleva kaksoispohja ja toinen järvi, jossa asuu saivokansa. Järvi itsessään voi olla seita, tai sitten seita voi olla järven vieressä oleva kivi tai jyrkänne.

Poika ei näistä tarinoista kovin paljon piittaa, vaikka kuunteleekin tarkoin, kun opaskylttejä hänelle

Kesänkijärvi kierretty

Ylläksen lähellä on paljon lyhyitä pikkureittejä liikkumiseen. Yhtenä päivänä päätimme lähteä Kesänkijärvelle. Eväsretkelle, kuten Nooan kanssa yleensä on parasta lähteä. No, kyllä ne eväät meille aikuisillekin maistuu =) Suunnitelmissa oli, että laavulla syötäisiin eväät ja paistettaisiin makkarat. Paikka yllätti meidät kauneudellaan. Sääkin hymyili. Alueella oli nimittäin lokakuinen sumuisen sateinen päivä, ja oletimme, ettemme näe mitään. Siksikin valitsimme suunnistuksellisesti helpon järvenrantareitin. Pilvet kuitenkin rakoilivat jatkuvasti näyttäen meille upeita tunturimaisemia.

Heti parkkipaikalta näkyi Kesänkijärven yli Kellostapuli ja Ylläs. Ympärillä kellui pilviä ja Ylläs oli

Levin huippu

Kävimme syksyllä Levin huipulla kahteen otteeseen. Paikka osoittautui erinomaiseksi päiväkohteeksi lapsen kanssa liikkumiseen, vaikka ei ehkä kaikkien mielestä täyttä retkeilyä olekaan. Huipulle menimme Gondoli-hissillä, ja palasimme myös sillä. 5- vuotias pääsi hissiin ilmaiseksi. Monet Levin huiputtajat kävelevät jompaankumpaan suuntaan, mutta lipunmyynnin ihmiset arvelivat rinteen yläosaa liian kiviseksi 5-vuotiaalle. Ehkä pitää kuitenkin kokeilla tämäkin asia myöhemmin.

Gondoli-hissin kyyti itsessään oli jännittävä kokemus, vaikkei ensimmäinen kerta ollutkaan. Oli 

Elokuussa ei ollakaan päiväkodissa

Mitä tehdään, kun muut menevät töihin ja me ollaan vapaalla? Tällaisia ajatuksia pyörii päässämme ensimmäistä kertaa, kun olemme kaupassa keskellä päivää ja on kovin hiljaista. Nooaa mietityttää enempikin, miten nähdä muita lapsia, kun ei enää mennä päiväkotiin. 

Järjestämme kaikkien Nooan kavereiden kanssa leikkitreffejä leikkikentille, lähimetsään jne. Leikit sinänsä ovat vanhoja tuttuja kiinniottoleikkejä, hiekkalaatikkoa, tutkimusmatkailua metsässä jne.

Heinäkuussa Lapissa

Heinäkuun viimeinen viikko

Saavuttuamme Suomen puolelle Norjasta alkoi ukkosten ja sateen välttely. Minne menimme, ratkaisi pitkälle se, missä ei sataisi tai ukkostaisi. Kumpikaan ei kuulostanut oikein kiehtovalta. Niinpä päädyimme ajamaan luultavasti kaksinkertaisen määrän kilometrejä, mutta saatiinpa hienoja kokemuksia. Ja sadetta ja ukkosta koettiin silti myös. Nooa ei ukkosta pelännytkään niin paljon kuin ennakoimme. Pahimpina ukkospäivinä olimme sisämajoituksessa kavereilla tai leirintäalueella.

Sevettijärvellä vietimme upean iltapäivän Sevettijärven baarin rannalla. Baarista sai ostaa burgereita ja vuokrata SUP-lautoja.

Rentoilua Pohjois-Norjassa

Heinäkuun kolmas viikko

Nyt on jännä olo. Minne mennä seuraavaksi? Lofootit ja Nordkapp on nähty. Kaksi viikkoa vasta kulunut heinäkuuta. Mitäs seuraavaksi? Norjan puolen seikkailuita lisää vai jo Suomen puolen Lappia kokemaan? Ainakin olisi hyvä olla taas vaihteeksi pari yötä samassa paikassa. Ajelemme Nordkappista etelään ja ennen kuin pääsemme edes Lakselviin saakka, vastaan tulee Stabbursdalen. Leirintäalueella on tilaa meille reilusti, ja aurinko paistaa lämpöisesti, joten alamme heti pohtia kahdeksi yöksi jäämistä, jos vain hyvä sää jatkuisi. Riippumatto pääsee ensimmäisen kerran kiinni teltan viereen. Vasta nyt on sopivia puita teltan lähellä ja lämpötila houkuttelee riippumattoiluun. Monella päiväretkellä aiemmin olemme kantaneet riippumattoa mukana ja kun se salamana viritetään taas uuteen jännään paikkaan, Nooa on haltioissaan. Näin nytkin! Riippumatto on heti kovassa käytössä. Löhöily on kivaa =)

Aamulla viereisessä Stabbursdalenin luontokeskuksessa selviää, että Stabbursdalen on suosittu kansallispuisto.