Särkitunturi lumikengillä

Kaverit vinkkasivat jo syksyllä, että Särkitunturin näköala Pallastunturin suuntaan kannattaa käydä katsomassa. Sinne kuulemma tepastelee kolmen kilometrin helpon nousun jopa bussilastillisia ihmisiä. Nyt maaliskuussa päätimme lähteä lopulta huiputtamaan tuota tunturia. Bussilastillisia ei näkynyt, mutta kymmenkunta ihmistä kuitenkin. Koko polku ylös oli tamppaantunut päivittäisten kävijöiden jaloista ja lumikenkämme olivat vähän turhia. Niiden kanssa oli kuitenkin kivempi vetää Nooaa pulkassa.

Parkkipaikka oli helposti saavutettavissa Rovaniementien varressa Särkijärven kohdalla. Jätimme

auton parkkiin, otimme päiväreput, lumikengät ja pulkan esiin. Lisäksi autosta löytyi hinausköysi, jonka ajattelimme virittää pulkan vetovaljaiksi. Sitten tien yli ja tampatulle polulle. Polku kierteli mukavasti harvassa metsässä pikkuhiljaa ylemmäs. Kävely ylämäkeen alkoi pian tuntua Nooasta tylsälle, mutta vanha tuttu piilosleikki auttoi. Isi ja Nooa menivät vuoronperään piiloon edemmäs reittiä ja säikäyttivät aina äitiä, joka veti urhoollisesti puolityhjää pulkkaa retkueen hännillä : ).

Näin pääsimme tuossa tuokiossa reitin puolessa välissä olevalle idylliselle kodalle. Se, samoin kuin vessat ja puuvaja, näyttivät olevan aika uutta tekoa. Ehkä tehty sen jälkeen, kun huipulla oleva kota oli palanut, kuulemma joitakin vuosia sitten? Kodalla oli valmiiksi tulet ja siinä oli mukava syödä voileivät ja katsella tulta. Savu tosin tuppasi kertymään liiaksi kodan sisäpuolelle, joten meillä oli hyvä syy jatkaa matkaa ylös. 

Reitti vaihtui latu-uraksi, jota tosin ei ollut ajettu vähän aikaan. Sitä oli entistäkin helpompi kävellä, varsinkin lumikengillä. Nyt viritettiin pulkasta köyden avulla Nooalle kunnon ahkio. Äiti päätti hoitaa päivän kuntotreenin ottamalla vetovuoron ylös asti, siis vielä puolitoista kilometriä. Maisema avartui hiljalleen ja aina taakse päin vilkaistessa näkyi yhä upeampia näkymiä Pallastunturille. Koska tarvottiin vastatuuleen, alkoi poikaa jo paleltaa. Neuvoimme istumaan takaperin, jolloin huppu toimisi koko ajan tuulen suojana ja bonuksena Nooa pääsisi ihailemaan maisemia. Hän istuikin lopun matkaa tyytyväisenä takaperin. Olisihan tuo aikuisestakin varmasti kiva tapa matkata ylöspäin =).

Ylhäällä oli kartan mukaan pieni järvi ja sen rannalla kuulemma vanha nuotiopaikka. Järvi löytyi helposti ja muutama lumesta pilkistävä puurakenne oli arvauksemme mukaan vanhan kodan rauniot tai ehkä osa nuotiopaikan tulikehää. Päätimme nopeasti jättää huiputustauoksi ajateltujen syötävien maistelun paluumatkalle hyväksi havaitulle kodalle. Tuuli oli sen verran kova ja kylmä. Tauon sijaan jatkoimme matkaa järven molemmin puolin kohoaville huipuille.

Vasemman puolen huippu oli tarjolla ensin ja sieltä Nooa löysi monta hyvää mäntyä. Olivat tuulen tuiverruksessa menneet sopivan käkkärän muotoisiksi, siis täydellisiä pienen retkeilijän kiipeilyyn. Kamerat räpsyivät Pallastunturin ja naapuritunturien maisemaa kohti. Järven toisella puolella oleva Särkitunturin korkein huippu alkoi kuitenkin houkuttaa. Sieltä voisi nähdä myös etelään ja länteen. Nyt lumikengät tulivat kunnon tarpeeseen, sillä suurin osa kävijöistä oli kääntynyt takaisin tästä.

Kiipesimme loivan rinteen muutaman sadan metrin päähän ja joitakin kymmeniä metrejä korkeammalle. Lumikengät ja lapsen jalat kantoivat hangella hienosti. Sitten oli vielä vähän loivaa nousua korkeimmalle kohdalle, jonne Nooa saapui taas äidin ahkiossa. Korkeimman kohdan tavoittelu kannatti, sillä etelässä näimme Ylläksen laskettelukeskuksen ja idässä Olostunturin tuulimyllyjen merkitsemän laen. Sekä tietysti paljon avaraa maisemaa. Olisipa ollut vielä kirkas päivä niin olisimme nähneet vieläkin kauemmas. Kaikkea ei voi aina saada =).

Paluumatkalla Nooa ja äiti lähtivät laskemaan pulkalla. Näin oli poikaa kannustettu jo matkalla ylöspäin ja hän tuskin malttoi odottaa pulkkakyytiä. Vauhti ei kuitenkaan kohonnut ennakoidusti vaan kävelemään piti nousta yllättävän usein. Ennen kotaa palattiin taas vetämään Nooaa pulkassa. Hienoa laskettavaa kuitenkin!

Tauko kodalla oli paluumatkalla yhtä mukava kuin ylöspäin mennessäkin. Nooan mielestä ehkä mukavampikin, sillä nyt saatiin kaakaota ja donitseja. Nautimme jälleen tulista, jotka edelliset kävijät olivat tehneet valmiiksi. Hetken levähdystuokion jälkeen lähdimme suuntaamaan kohti autopaikkaa. Tampattu ura osoittautui paljon paremmaksi pulkkamäeksi kuin ylempänä ollut lumikissan levyinen latu-ura. Ura oli nimittäin juuri pulkkaa leveämpi, joten sitä pystyi laskemaan ja aina mutkassa pöllähtämään pehmeästi lumihankeen. Mikä sen hauskempaa! Parkkipaikka saavutettiin hetkessä ja näin mukava kolmen tunnin reissumme oli saatu päätökseen. Loppumatkasta sääkin kirkastui =). Kyllä kannatti käydä.