Kuerlinkat kohisevat putouksina

Vielä kerran ehdittäisiin retkeilemään Lapissa ennenkuin palaamme kotiin. Hmm... minne mennä päiväreissulle, kun metsässä voi olla pehmeää lunta paljonkin ja märkää joka tapauksessa? Ylläs ja Äkäslompolon alue olisi kivan lähellä ja siellä olisi varmasti jotain, mikä voisi kiinnostaa. Koska Nooa oli ollut lumien sulamispurojen solinasta viime päivinä niin innoissaan, päätimme lähteä katsomaan kunnon virtauksia. Kuerlinkat ovat kaksi putousta, joista ylempi on korkeampi, mutta alempi ainakin meidän mielestä näyttävämpi. Putoukset ovat yksityisellä maalla, mutta helposti löydettävissä kartan avulla. Autolta on vain reilu 300m ylemmälle Kuerlinkalle ja toinen mokoma alemmalle Kuerlinkalle. Ihanteellinen reissu siis lapsen kanssa käveltäväksi.

Parkkeerasimme auton hiekkatien sivuun ja lähdimme maastokartan kanssa liikkeelle.

Netissä putouksista oli paljonkin tietoa. Kylttejä ei kuitenkaan ollut ja polkuja lähti joka suuntaan. Minne mennä? Nooa ja isi halusivat lähteä eri poluille, sillä Nooa oli tyypilliseen tapaansa piirtänyt oman kartan alueesta ja sen mukaan autolta pitäisi lähteä tuohon suuntaan, kun taas isillä oli kännykässä (kenties tarkempi : )) Maastokartat-sovellus ja sen mukaan suunta oli toinen. Aikansa väännettyään isi sai pojan lopulta mukaan valitsemaansa suuntaan. Kompromissina lähdettiin kuitenkin kävelemään avointa metsää pitkin, eikä vieressä kulkevaa vanhaa metsäautotien uraa, joka oli pienen vaeltajan mielestä ihan liian iso tie. Meidänhän piti olla metsäretkellä ja silloin kuljetaan pieniä polkuja!

Pian putous jo kuuluikin. Väistimme vieressä olevaa yksityistä mökkiä ja siirryimme metsäautotietä pitkin suhteellisen huonossa kunnossa olevan sillan yli. Tuosta ei autoja ole kulkenut moneen kymmeneen vuoteen. Ei se kyllä ihmisiäkään enää kauaa kanna. Mutta kas, sillalta putous näkyikin jo. Odotus oli melkein ohi! Vähän matkaa lumenviipymien laikuttamaa polkua pitkin ja olimme putouksen päällä. Se oli hieno! Kyllä vesi virtaa lujaa näin lumien sulamisen aikaan, kun se puristetaan kapeaan paikkaan.

Siirryimme vähän ylemmäs kivikkoiseen rinteeseen ja viritimme Trangian retkikeittiöksi. Lounaaksi olisi nakeilla ja soijalla höystetty Oriental-pasta. Kun isi kokkaili ruoat, Nooa ja äiti kiipeilivät kivillä. Takuukiva ohjelmanumero! Oltaisiin oltu seikkailemassa kivikossa vaikka kuinka pitkään, mutta syödäkin piti. Oli mukavaa taas lounastaa ulkona luonnon helmassa putouksen pauhua kuunnellen. Sää ei tosin ollut kaksinen: pilvinen, muttei satanut.

Lounaan jälkeen tepastelimme polkua muutaman sata metriä alemmas. Kuerjoen uoma puikahti korkeiden kallioiden väliin. Siinä oli nyt se alempi Kuerlinkka! Tämä oli kyllä komeampi kuin ylempi Kuerlinkka. Kuohu ja kokemus olivat verrattavissa Oulankajoen Kiutakönkääseen (vain pienemmässä mittakaavassa). Paljon vettä, isoa kuohua, kallion jyrkänteet ympärillä. Päästyämme putouksen yläpuolelle, huomasimme kallion laelle tehdyn vanhahkon laavun. Siinä olisi ollut paljon parempi paikka lounaalle. No, seuraavalla kerralla sitten tänne : ).

Putoukset ja metsä viehättivät poikaa odotetusti, eikä pois olisi haluttu lähteä silloin, kun me aikuiset niin sanoimme. Saimme hänet kuitenkin houkutelluksi paluumatkalle. Nooa oli keksinyt aiemmin leikiksi narun vetämisen perässä ja sitä sitten vedettiin ja kierrettiin puiden ympäri. Hämmästyttävän hyvin tuo 15 metrin köysi tuli perässä, mistä vain Nooa meni. Tämä leikki toimi erinomaisesti paluumatkan sillalle. Sitten into lopahti ja jaloista loppui yhtäkkiä voimat! Lopulle matkaa käyttöön piti ottaa vanha junaleikki. Äiti oli veturi ja piti kiinni kepin toisesta päästä. Nooa käveli kepin toisessa päässä perävaununa. Tämä toimii edelleen! Mutta miten se onkin, että aina paluumatkalla pitää keksiä enemmän motivaattoreita? : ). Mukava reissu joka tapauksessa!