Rentoilua Pohjois-Norjassa

Heinäkuun kolmas viikko

Nyt on jännä olo. Minne mennä seuraavaksi? Lofootit ja Nordkapp on nähty. Kaksi viikkoa vasta kulunut heinäkuuta. Mitäs seuraavaksi? Norjan puolen seikkailuita lisää vai jo Suomen puolen Lappia kokemaan? Ainakin olisi hyvä olla taas vaihteeksi pari yötä samassa paikassa. Ajelemme Nordkappista etelään ja ennen kuin pääsemme edes Lakselviin saakka, vastaan tulee Stabbursdalen. Leirintäalueella on tilaa meille reilusti, ja aurinko paistaa lämpöisesti, joten alamme heti pohtia kahdeksi yöksi jäämistä, jos vain hyvä sää jatkuisi. Riippumatto pääsee ensimmäisen kerran kiinni teltan viereen. Vasta nyt on sopivia puita teltan lähellä ja lämpötila houkuttelee riippumattoiluun. Monella päiväretkellä aiemmin olemme kantaneet riippumattoa mukana ja kun se salamana viritetään taas uuteen jännään paikkaan, Nooa on haltioissaan. Näin nytkin! Riippumatto on heti kovassa käytössä. Löhöily on kivaa =)

Aamulla viereisessä Stabbursdalenin luontokeskuksessa selviää, että Stabbursdalen on suosittu kansallispuisto.
Polkuja olisi käveltäväksi ja leirintäalueen viereistä jokea mainostetaan lohijoeksi. Päiväluvat vain ovat varsin kalliin tuntuisia. Kun isi valittelee asiaa leirintäalueen respalle, hän intoutuu auttamaan huokeampaan kalastuskokemukseen, joka sopisi vielä pojallemme vähän paremmin.  Läheisellä Pyssyjoella, siis Börselvissä, olisi halvemmat luvat sekä oikein mukavan rauhallisesti mutkitteleva joki kanootilla melontaa ja kalastusta varten.

Seuraavana päivänä sää on edelleen erinomainen, joten päätämme jäädä Stabbursdaleniin loikoilemaan ja pesemään pyykkiä. Riippumatto vetää jälleen kaikkia puoleensa kovasti: siitä saa hyvän piilopaikan, siellä voi möyriä, siellä voi lukea. Nyt olisi näin ollen myös aikaa kalastaa. Isi lähtee kalastuslupa-ostoksille. Vieheluvan saa internetistä, ja lisäksi pitää ostaa kalastonhoitomaksu eri paikasta internetistä. Sitten pitää desinfioida varusteet läheisellä huoltoasemalla ja siitä saadun todistuksen kanssa mennä ennen kello kuutta aktivoimaan viehelupa itse kalastuspaikalle, eli tuonne tunnin päähän Pyssyjoelle. Lopulta aika monta maksua ja paljon vaivaa, mutta tällä suojellaan herkkiä lohikantoja muissa lohijoissa olevilta loisilta. Silti ekologisuus tässä touhussa mietityttää.

Hyvien yöunien jälkeen puramme leirin ja ajamme tunnin päähän Pyssyjoelle. Lastaamme intiaanikanootin tämän reissun ensimmäisten hyttysten keskellä. Joelle päästyämme hyttyset eivät kuitenkaan enää vaivaa, ja rauhallinen melonta ylävirtaan alkaa. Aurinko porottaa. Laulamme ympäristön inspiroimana Kanootin Kapean -intiaanilaulua, sekä lopulta suunnilleen kaikki laulut, joiden sanat muistamme ulkoa. Tosin Nooa tykkää lähinnä suomenkielisistä lauluista, mikä vähän rajaa valikoimaa. Näin kuluu leppoisasti reilu tunti. Aina välillä isi heittää muutaman heiton virvelillä ja koko ajan uittaa viehettä kanootin perässä. Nooa uittaa omaa keppionkeaan. Kumpaankaan ei tule kalaa.

Saavumme pienelle koskelle, jonka viereen rantaudumme. Ylös kosken ohi olisi kuulemma polkua pitkin vain sata metriä, joten käymme myös siellä heittelemässä. Nooa kyllästyy pian, kun kalaa ei tule, vaikka useita pieniä kaloja näkyy pohjan lähellä. Nooa ja äiti lähtevät tekemään kaarnaveneitä ja seurailemaan niiden matkaa alas pienen kosken pyörteissä. Leppoisaa puuhaa. Evästauko palauttaa voimia. Paluumelonta takaisin autolle sujuu kalastuksen kannalta yhtä tuloksettomasti, mutta on edelleen erinomaisen leppoisaa kesäpäivän viettoa koko perheelle. Nooa jopa nukahtaa hetkeksi istualleen. Mikäs siinä melontasäkin päällä torkkuessa.

Nostamme kanootin takaisin katolle ja ajamme itään päin seuraavaa leirintäaluetta etsimään. Se löytyy jo Kunesista, tosin alamme epäillä päätöksemme järkevyyttä pian. Keittiörakennus on vasta rakenteilla ja olemme WC-rakennuksen varassa. Mäkäräisiä tuntuu olevan joka puolella. Hyttyshatut auttavat jonkin verran, mutta trampoliinilla pomppiminen ja ruoanlaitto eivät ne päässä ole niin mukavaa. Päädymme päivällisseikkailulle WC-rakennuksen käytävään. Seikkailuhan on lopulta vain jonkin erilaisen asian tekemistä ja Nooa on heti tästä seikkailusta innoissaan. Mahdumme syömään lyhyen käytävän päähän vallan hyvin ja vetäydymme sitten aikaisille iltaunille. Meitä leirintäalueen käyttäjiä näkyy olevan muutama. Eli on tilaa hengittää elleivät nuo mäkäräiset olisi koko ajan menossa korvaan!

Aamulla kokoamme leirin autoon nopeasti ja päätämme jatkaa matkaa itään. Kyllä nyt Kirkenes käydään kokemassa, kun täällä pohjoisessa ajellaan. Tie mutkittelee Jäämeren vuonojen rantaa kunnes saavumme Tenojoelle, tai Tana-joelle, kuten paikalliset sitä kutsuvat. On lounastauon aika ja otamme eväsleivät mukaan rantahiekalle. Tämä pysähdyspaikka on uskomattoman hieno löytö. Hiekkaa riittää molempiin suuntiin silmänkantamattomiin. Aurinko lämmittää, joten hiekkalelut pääsevät ulkoilemaan. Sitten innostumme uimaan, Nooa tosin vasta vähitellen, kuten aina. Ensin vesi on liian kylmää, mutta kun annamme hänen käydä kokeilemassa vettä omalla vauhdillaan, pian hän on uimassa käsipohjaa ja roiskimassa vettä ympäriinsä. Tänne voisi jäädä koko päiväksi auringosta nauttimaan!

Ajamme Tana Brulle eli Teno-joen sillalle, jossa on kiva ihastella rakenteilla olevaa siltaa. Olemme oppineet tutkimaan rakennustyömaita Nooan kanssa : ). Niissä riittää nähtävää. Tie jatkuu Varangerinvuonon rannalle. Pian löytyy ihan tien vieressä merisaamelaisten museo. Se näkyy olevan yhden perheen pitämä pihapiiri, jossa ei näy ketään paikalla. Pihalla on kuitenkin paljon värikkäästi maalattuja vanhoja saamelaisten ja merielämän jäänteitä. Pihapiirissä on myös paikallisen taiteilijan luomuksia. Niissä riittää meillä kaikilla hämmästeltävää. Kiehtovan näköinen paikka.

Pian saavumme Kirkenesiin eli Kirkkoniemelle. Kaupunki on vanha ja hiljainen. Rakennuskannassa on enemmän rumaa parakkia kuin norjalaiskylissä keskimäärin. Keskeltä kaupunkia löytyy kuitenkin tori ja sieltä pomppulinna. Nooalle pomppulinnat ovat olleet joskus väenpaljoudessa vähän liian jännittäviä. Nyt hän kuitenkin saa koko pomppulinnan itselleen ja maksullinen 10 minuuttia venyy kaikessa rauhassa lähes puoleen tuntiin ystävällisen myyjän kannustamana. Tuumaamme sitten, ettei meillä ole Kirkkoniemellä muuta nähtävää ja suuntaamme Kirkkoniemen leirintäalueelle. Siellä olisi hyvä viettää viimeinen yö Norjassa.  

Leirintäalue on ruohokenttäinen väljä mäenrinne. Näin hienoa nurmikkoa emme olekaan nähneet Norjan leirintäalueilla. Teltallemme on runsaasti tilaa ja riippumattokin saadaan taas viereen. Hieno alue istua iltaa ja kokkailla trangialla lämpimässä kesäillassa. Nautimme lämmöstä tietämättä, että Suomen puolella sitä olisi luvassa liiankin kanssa. Aamulla ajetaan sitten Suomeen!