Korouoman rotkossa

Kauniina marraskuisena päivänä päätimme lähteä ihailemaan Korouoman jylhiä maisemia. Korouoma on luultavasti Posion kuuluisin luontonähtävyys. Se on suojelualue, joka olisi hieno kansallispuistokandidaatti. Paikka on erityisen kuuluisa vesiputouksistaan, jotka ovat talvella jääputouksia ja jääkiipeilijöiden suosiossa. Laakson pohjalla kulkee joki, joka on aikanaan rotkolaakson muovannutkin. Rotkoon oli tehty uusi 5 km ympyrälenkki, jota lähdimme innolla kiertämään.

Nooa houkuteltiin mukaan lupauksella kaakaosta ja keksistä evästauolla. Hän sai itse vaikuttaa, mitä

keksejä otettiin mukaan. Toki eväsvoileivätkin tehtiin ja ne pitäisi syödä ensin ennen keksejä. Ei sitä ihan sokerilla kuljeta =). Koko evässetti oli vakiintunut isin reppuun, kun taas äidillä oli repussaan kamera ja taukotakit.

Korouoman parkkipaikka oli sopivasti rotkon reunalla, joten polku lähti helppona heti alaspäin. Pian käännyttiin pienelle polulle, joka johti vilkkaana virtaavan puron yli. Nooa pääsi heti kuuntelemaan veden solinaa. ”Pysähtykää, kuunnellaan!”, hän sanoi. Polku oli vanha tukkihevosten polku, jota oli aikanaan jäädytetty, jotta hevosten kulku olisi helppoa. Ajatus hevosten luistinradasta oli jännittävä. Miten se on ollut edes mahdollista…?

Seuraavaksi polku kipusi pienelle harjanteelle ja löysimme itsemme korkean jyrkänteen päältä, josta laakson yli näkyi vastapäätä upea jäätynyt vesiputous. Olipa paikka! Nooa olisi jäänyt reunalle keikkumaan pidemmäksikin aikaa, mutta kannustimme jatkamaan matkaa noiden jääputousten lähelle.

Jonkin ajan jälkeen saavuimme laakson pohjalle ja ylitimme joen hienoa siltaa pitkin. Joki oli osin jäätynyt, mutta siinä pystyi pelaamaan Puh-kepakkoa, eli Nalle Puh -kirjan leikkiä, jossa seurattiin, kenen keppi lipui ensin esiin sillan alta. Hauska peli! : )

Pian olimme jääputousten äärellä. Maa oli osin jäätynyt ja kivenkolosta löytyneet jääpuikot olivat Nooan suosikit. Niitä piti saada aina yksi mukaan ”aseeksi”... lohikäärmeen varalle. Emme lähteneet kiipeämään kiviröykkiön yli lähemmäs putousta, vaikka Nooa olisi halunnut. Kivet olivat jäisiä ja kiipeäminen olisi ollut vaarallista normaaleilla kengillä. Eri asia sitten jääkiipeilyvarusteilla ja isommalla lumella.

Jääputouksia oli lenkin varrella kolme: Jaska Jokunen, Mammutti ja Ruskea Virta. Hienot nimet ja niin olivat putouksetkin. Kyllä niitä kelpasi katsella vaikka nyt olikin vielä sulan aika. Myöhemmin talvella jään määrä tekisi noista putouksista todella upeat ja jääkiipeilijöille kiipeiltävät. Tänne pitää palata varmaan talvemmalla.

Laakson pohjalla polku mutkitteli joen rantaa, putousten reunamia ja pieniä harjuja ylös alas. Erinomainen maasto junaradalle. Nooan kävelykepit muuttuivat höyryveturin vääntökammiksi, isi veturiksi ja Nooa hiilivaunuksi. Nyt laakson pohja vilahti ohi hurjaa vauhtia ja tämä vauhti kantoi meidät Kanjonin laavulle evästauolle. Taas yksi hyvä etenemisleikki keksitty! Tällä kertaa 4 km meni hurahtaen ilman sen kummempaa kannustamista. Hyvä reitti, jossa oli vähän väliä jotain uutta nähtävää.

Laavulla söimme kauan odotetut eväät, kaakaon ja keksit ja nousimme sitten viimeisen reilun kilometrin takaisin parkkipaikalle. Sillekin matkalle osui vielä upea näkymä – erittäin vuolaana virtaava puro, joka muodosti pienen putouksen. Oli se hieno vierestä katsoa ja kuunnella. Ylämäki oli kuitenkin sen verran pitkä, että isi kaivoi taskustaan Nooalle vielä nousutikkarin. Sitä imeskellessä parkkipaikka saavutettiin tuskatta ja nopeasti. Kauheaa makeislahjontaa! =) Alkoi jo hämärtyä, kun käännettiin auton nokka kohti sivistystä. Hieno retki, upea pikkupakkaskeli ja vaihteleva reitti. Suosittelemme!