Riisitunturin huippu

Ihan lähellä meidän mökkiä on Riisitunturin kansallispuiston pääportti. 10 minuuttia autolla ja pääsee kävelemään kohti tunturin huippua. Siellä on käyty näillä Tolvan reissuilla eniten. Lähdimme tällä kertaa katsomaan huippua aika myöhään eli 1,5 tuntia ennen auringonlaskua. Tuttu 3 km lenkki hoituisi vaikka pimeässä takaisin näin lumettomana marraskuisena iltapäivänä.

Ajatus oli tehdä tulet ja paistaa makkarat Riisitunturin majalla. Kuitenkin on kivempi mennä ensin
huipun kautta, jotta lopuksi olisi sitten lyhyempi matka takaisin autolle. Lähdimme siis kohti huippua. Reitti mutkitteli mukavasti harvenevan havupuuston keskellä. Upeita pikkukuusia ja –mäntyjä, jotka talvella saavat hienon tykkylumikerroksen päälleen. Täällä näkee miten lumen paino katkaisee puiden latvat: tylppäkärkisiä kuusia oli vaikka kuinka paljon. Lumi tekee paljon tuhoja, vaikka kauniilta ne tykkylumiset puut näyttävätkin.

Koska aikaa oli vähän vähemmän kuin olisi ollut hyvä, annoimme Nooalle nousua varten heti tikkarin. Se toimi tehokkaasti kävelyn polttoaineena, kuten ennenkin. Toim.huom.: emme retkeile joka päivä, joten ei näitä tikkareita ihan joka päivä saa =) Saavutimme huipun ilman taukoja, paitsi tietysti pakollinen valokuvailu : ). Maisema Kitkajärvelle on aina yhtä vaikuttava. Tänne kannattaa tulla hyvällä säällä juuri maisemien takia. Kulkeminen hyvällä polulla on helppoa.

Huipulta majalle kävellessä tikkarin teho alkoi vähetä ja pysähtelimme väsymyksen takia tarkkailemaan milloin jäätynyttä tunturilampea, milloin vain polun mutkia. Reitille mahtuu myös muutama pitkospuu, vaikka tässäkin kansallispuistossa on alettu korvata pitkospuita sorapohjaisilla poluilla. Helpompi ylläpitää.

Tulien teko on aina jännää. Syttyykö se vaiko eikö syty. Nooa sahasi äidin kanssa rangoista polttopuita. Täällä ei ollut yhtään pilkottuja puita tarjolla, vaan kaikki piti itse pätkiä. No, eipähän tule satunnaisilla ohikulkijoilla vietyä valmiita klapeja kotiinviemisiksi.  Puut piti tietysti vielä pilkkoa pieniksi. Paikassa oli tarjolla vain rautavartinen kirves. Ei kiva ollenkaan! (äidin huomautus!)  Hieman kosteat puut vaativat kunnolla kiehisiä sytykkeeksi ja tuulensuojan pyörivältä tuulelta, mutta lopulta se tuli syttyi. Neljä halkoa ja meillä oli riittävästi tulta makkaran paistoa varten. Makkarat maistuivat kaikille, kuten aina. Kaakao ja keksi jälkiruoaksi ja vielä ei ollut edes pimeää! Hyvä me : )

Vielä oli aivan valoisaa, vaikka aurinko oli laskenut yli puoli tuntia sitten. Lähdimme köpöttelemään kohti autoa. Alkumatkalla ylitettiin monta pientä suolta valuvaa puroa, jotka olivat tehneet pitkospuita ja hiekkapolkua paikoin hyvin liukkaaksi. Nooa oppi hyvin tarkkailemaan maastoa: missä voisi juosta ja missä ei. Makkarat antoivat joka tapauksessa paljon juoksuenergiaa. Äkkiä valo alkoi vähenemisen sijaan lisääntyä. Taivaanrannan takaa nousi iso pyöreä kuu. Olikohan peräti Superkuu, vai näyttikö  se vain noin valtavalta lähellä taivaanrannan muotoja? Upea kirkas ilta(päivä), joka tapauksessa. Saatiin monta hienoa kuvaa kuusta. Rukakin näkyi hyvin. Kaiken kaikkiaan mukava pieni lenkki hyvässä säässä ja hyvässä seurassa.