Yksi toiveemme sapattivuonna oli lähteä yön yli vaeltamaan
Nooan kanssa. Rinkat selkään ja menoksi. Mikä olisi sopiva paikka näin syyskuun
alussa? Ensinnäkin paikan pitäisi olla näyttävä.
Toisekseen yöpaikka pitäisi olla helposti saavutettavissa lyhyellä kävelyllä.
Pallas-Yllästunturin kansallispuiston Aakenustunturia oli kehuttu
perheellisille. Lähtisimme siis kokeilemaan sitä.
Kartan mukaan pohjoispäässä tätä kaarevan muotoista tunturia
olisi mukavasti parkkipaikka
Pyhäjärven rannassa. Siitä vain pari kilometriä ja
oltaisiin yöpaikalla Pyhäjärven autiotuvan vieressä. Siitä pääsisi edelleen
joustavasti moneen suuntaan. Suunnitelma oli valmis.
Kävely sujui mukavasti joenrannan kaunista maisemaa
katsellen. Kelikin oli upea. Matkalla oli monta merkillisen korkeaa muurahaiskekoa. Miten ne voivatkin olla näin suuria! Näitä Nooa
ihmetteli kovasti. Polkuun oli hyvä piirtää kepillä salaisia merirosvokartan
merkkejä. Eihän sitä voi tietää vaikka täällä olisi merirosvoja! Vaikka Nooalla oli selässään vain vanha päiväkotireppu, jossa muutama
pehmolelu, alkoi reppu kuitenkin painaa jo puolessa matkassa. Osuimme sopivasti Vareskodan tulipaikalle, jossa katselimme pienen patukkatauon verran järven yli
Pyhätunturia ja Lainiotunturia.
Pyhäjärven autiotupa oli pian edessämme. Tupaa oli vähän aikaa sitten huollettu, mutta me nukkuisimme teltassa, kuten sovittu. Pystytimme teltan, jätimme rinkat sinne ja jatkoimme
eväiden kanssa kohti Aakenustunturin huippua. Isossa mäntymetsässä
mutkitteleva polku nosti korkeutta vähitellen. Nooalle se tarjosi loputtomia
piilopaikkoja. Kehitimme leikin, jossa joko isi tai äiti menevät yksin tai
Nooan kanssa edelle ja pyrkivät sitten säikäyttämään takaa saapuvan. Leikin
varjolla matka eteni. Silti nälkä alkoi painaa (lue: kitinä ja valitus) päästyämme puurajaan. Päätimme
jäädä tähän evästelemään ja katsomaan maisemat. Ne olivat jo kovin näyttävät.
Parempi liikkua niin pitkään kuin on kivaa, niin jää seuraaville retkille hyvä
mieli. Maisema Lainiotunturin suuntaan olikin upea ja pieni istuskelu kivillä teki hyvää.
Takaisin autiotuvalla teimme tulet autiotuvan takkaan ja
käristimme siellä makkarat. Ulkona viileni auringon laskiessa. Syksy on täällä. Tuvan suojassa
oli mukava viettää iltaa ja syödä vielä iltapala. Sitten kömmimme teltalle
nukkumaan. Vaikka kello oli vasta yhdeksän, nukutti kaikkia kovasti. Sitä se raitis ilma teettää! Nooa pääsi jälleen isin ja äitin väliin nukkumaan omaan mukavaan
makuupussiinsa. Mikäs sen mukavampaa kuin jutella hetki lämpimässä makkarissa ja kuunnella luonnon ja ympäristön ääniä. Muitakin retkeilijöitä oli tullut telttailemaan. Oli muuten Nuku yö ulkona- tapahtuma tänä yönä.
Aamulla lähdimme Yllästunturia kohti vievää polkua.
Ajatuksena oli käydä eväiden kanssa ihastelemassa maisemaa. Tunnin kävelyn
jälkeen päädyimme upean avosuon laitaan. Se tarjosi pehmeän istuinpaikan ja paljon valokuvattavaa suosta ja Lainiotunturista.
Ylläs jäi piiloon sinne taakse. Tällä kävelyllä lauloimme paljon lauluja,
leikimme jälleen piilosta ja ihailimme ohi ajavia läskipyöriä. Tämä polku
oli läskipyörille sopivaa maastoa. Vähän kyllä tuntui hassulta nähdä pyöriä kansallispuiston poluilla tulevan vastaan, ei ne niin yleisiä vielä ole.
Jälleen takaisin Pyhäjärven autiotuvalla teimme teltan
vieressä trangialounaan. Nooa viritteli mukana olleiden parin
dinosauruksen kanssa vieressä kivikasan päälle jännitysnäytelmän. Ihan ei aikuisille
selvinnyt kuka söi ketä, mutta jännää näytti olevan. Teltan purku ja
kuivattelu yön kasteesta, kamat kasaan ja paluumatkalle autolle.
Paluu kulki seuraten eilistä reittiä.
Nyt kannoimme Nooan repunkin, sillä tarkemmin tuota päiväkotireppua tutkiessa näytti,
että lelujen painon kanssa se painaa jo liikaa niskaa. Hankittavaksi tulee siis lapselle oma pieni vaellusreppu. Loppujen lopuksi kävelimme kahden päivän aikana vain
hiukan enemmän kuin yksittäisenä päiväretkenä, mutta yöpyminen luonnossa on aina upea, sekä pojalle että meille arvokas yhteinen kokemus.
Kyllä kelpasi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti