Kaunis lokakuinen päivä houkuttaa meitä tutustumaan saamelaisten
pyhiin paikkoihin. Näistä varsin lähekkäin ovat Pakasaivo ja Äkässaivo, vain tunnin ajomatkan päässä toisistaan lähellä Yllästä. Mitä ovat nämä pyhät paikat? Saivot ovat seitoja. Seita
(saamelaiskielillä siedi) on taas saamelaisessa muinaisuskossa pyhä paikka, uhripaikka.
Seitoja olivat esimerkiksi epätavalliset kalliomuodostelmat, jättimäiset
kivikasat, isot luonnonkivet tai pystytetyt kivet. Näistä saivo-järvet ovat
pyöreähköjä, syviä järviä, joiden alla uskotaan oleva kaksoispohja ja toinen
järvi, jossa asuu saivokansa. Järvi itsessään voi olla seita, tai sitten seita voi olla järven
vieressä oleva kivi tai jyrkänne.
Poika ei näistä tarinoista kovin paljon piittaa, vaikka
kuunteleekin tarkoin, kun opaskylttejä hänelle
luetaan ääneen. Vaikuttavat
luonnonmuodostelmat vetoavat kuitenkin häneen siinä, missä vanhempiinkin
kulkijoihin. Reissut saivojen äärelle ovat tavallisia patikointeja,
joilla pitää olla kunnon eväät rytmittämässä kävelyä ja
maiseman ihastelua.
Ensimmäinen saivo, Pakasaivo on merkitty kartoissa vain 100m
päähän autotiestä. Ajamme sinne ensin. Ennen saivojärveä on itse asiassa vielä yksi seita, Kirkkopahtan seitakivi, sekin vain muutama sata metriä tiestä. Nopea
kävely harvassa, kauniissa mäntymetsässä ja päädymme ihmettelemään kaunista kuorma-auton
kokoista siirtolohkaretta. Yhdellä kiven sivulla on
edelleen aktiivisessa käytössä oleva uhripaikka, jossa haetaan luultavasti
metsästysonnea. Kiven reunalle on aseteltu paljon erilaisia luita ja sarvia
sekä muuta tavaraa. Tulee jännä fiilis niitä katsellessa. Tulee hypänneeksi ajassa taaksepäin. Saamelaiset ovat vuosisatoja varmuuden vuoksi tehneet niin
kristinuskon kuin luonnonuskon riittejä. Luonnonuskon asiat tehdään kuitenkin
salassa, eikä kukaan ilmeisesti tekijää lukuunottamatta tiedä, kuka nuo luut on
tuonut uhripaikalle.
Pariksi kilometriksi taas auton kyytiin ja edessä on
Pakasaivon parkkipaikka. Taas on Nooalle oikein hyvin sopiva kävelymatka. Muutama
juoksuaskel metsikössä ja maisema putoaa edessä jyrkästi. Pakasaivon järvi on näyttävä. Sen pinta on yli 60m alaspäin lähes suoraa
jyrkännettä, ja pinnan alla järkänne jatkuu vielä toiset 60m. Vau! Nyt kyllä pitää päästä katsomaan järveä rannasta käsin. Polku sinne pujottelee kivien välissä ja
välillä täytyy mennä nelinkontin. Nooa tykkää – pääsee kiipeilemään. Toteamme järven rannalta katsottuna tavanomaiseksi järveksi. Sitä tiedettyä syvyyttä kun ei näe ulospäin. Syvä kohta on varmaankin lähempänä jyrkänteitä. Silti ajatus mielettömästä syvyydestä ja siellä mahdollisesti asuvasta toisesta kansasta on kiehtova.
Hyppäämme taas autoon ja ajamme Äkässaivolle. Matkalla sinne olisi
kuuluisat Kuerlinkat, näyttävät kosket, mutta ne katsotaan joku toinen kerta.
Äkässaivon parkkipaikalta alkaa 3km Saivonkierros, joka on tämän päivän
varsinainen kävelymme. Lähdemme pidempää reittiä eli vastapäivään. Lopuksi on sitten helppo palata lyhyempää reittiä autolle. Aluksi upeaa
mäntymetsää, sitten kaunis koski ja lopuksi pujotellaan tunnelmallisten
pikkukukkuloiden lomassa. On tämä hienoa seutua!
Kukkuloiden kiertelyn jälkeen putkahdamme lopulta Seitapahtan eteen. Se on naaman näköinen valtava kiviseinämä, joka tosiaan näyttää jumalallisen pelottavalta. Ei ihme, että tämä on valittu aikanaan pyhäksi paikaksi. Tänne on tultu kaukaa uhraamaan. Pahtaa ihaillaan monista kulmista ja Nooa haluaisi sitä kiipeämään. Toisten pyhiä paikkoja ei kuitenkaan saa häpäistä ja onneksi polut aivan jyrkänteen eteen onkin suljettu.
Itse Äkässaivon saivojärvi on pienoinen pettymys Pakasaivon jälkeen.
Tuohan näyttää ihan tavalliselta järveltä! Silti sekin on pyöreä järvi joesta
katsoen pussinperällä ja syväkin vielä. Täyttää siis saivon tunnusmerkit. Ja täälläkin on elänyt uskomus pohjattomasta järvestä ja saivokansasta. Jyrkänteet vain ovat paljon pienemmät täällä kuin Pakasaivon luona, ei sille mitään voi.
Nooaa kiinnostaa tässä vaiheessa enemmän lupaus kaakaosta portaiden yläpäässä laavulla kuin järven ihaileminen. Lähdemme siis käristämään makkaraa ja ryystämään hyvää kaakaota. Laavupaikka on hyvin varusteltu sekä laavukodalla että ulkotulipaikalla. Molempiin ovat muut vierailijat tehneet jo tulet. Olemme jälleen kerran ulkotulilla. Sisällä olisi liian kuuma tässä vaatetuksessa. Ulkoilmassa ruoka maistuu aina hyvälle ja niin nytkin. Tankkauksen jälkeen jaksetaan vielä viimeinen kilometri autolle ja kotiin. Hieno päivä retkeillä - miten kaunista täällä onkaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti