Kesänkijärvi kierretty

Ylläksen lähellä on paljon lyhyitä pikkureittejä liikkumiseen. Yhtenä päivänä päätimme lähteä Kesänkijärvelle. Eväsretkelle, kuten Nooan kanssa yleensä on parasta lähteä. No, kyllä ne eväät meille aikuisillekin maistuu =) Suunnitelmissa oli, että laavulla syötäisiin eväät ja paistettaisiin makkarat. Paikka yllätti meidät kauneudellaan. Sääkin hymyili. Alueella oli nimittäin lokakuinen sumuisen sateinen päivä, ja oletimme, ettemme näe mitään. Siksikin valitsimme suunnistuksellisesti helpon järvenrantareitin. Pilvet kuitenkin rakoilivat jatkuvasti näyttäen meille upeita tunturimaisemia.

Heti parkkipaikalta näkyi Kesänkijärven yli Kellostapuli ja Ylläs. Ympärillä kellui pilviä ja Ylläs oli

itse asiassa pilven peitossa kauttaaltaan, mutta pilvet vain korostivat maiseman kauneutta. Muitakin kulkijoita oli sitä ihastelemassa. Nooa tutkiskeli maiseman lisäksi jäätymässä olevaa järveä. Myös karttaa piti päästä tutkimaan kunnolla ennen lähtöä. Nooa oli piirtänyt alueesta oman kartan lähtiessä. Siitä löytyi kaikki reitit ja aarrekätköt yms. mitä nyt kaikissa hienoissa kartoissa yleensä on! On hienoa, kun lapsi kiinnostuu ja tutustuu ympäristöön liikkumisen kautta, mutta myös ymmärtää, mitä kartalla tarkoitetaan ja miten sitä käytetään. Olisihan se kauheaa jos joskus elämässään putoaisi kartalta. Äidille on kerran käynyt niin, eikä se ollut yhtään kivaa!

Matkaa Kesänkijärven laavulle oli parkkipaikalta vain reilu kilometri. Reitti kulki erinomaista polkua järven rantaa pitkin. Polku oli Nooan kannalta kuitenkin niin tylsä, että vaikka katselimme rantamaisemia monessa kohtaa, niin piti ottaa käyttöön myös piilosleikki. Isi tai äiti meni edemmäs reitillä piiloon ja säikytti jäljessä tulijat. Se toimi edelleen!

Pian päästiin laavulle asti. Siellä oli sopivasti tulet edellisten ulkoilijoiden laittamina. Hämmästyimme, kun he alkoivat syöttää ympärillä lenteleviä kuukkeleita kädestä. Oltiin toki kuultu niiden kesyydestä, mutta nyt nähtiin niiden syövän oikeasti ihmisen kädestä. Olipa seurallisia lintuja. Vau! Syötiin makkarat hyvällä ruokahalulla ja todettiin, että vaihtelun vuoksi lähdemme järven toista rantaa pitkin takaisin, vaikka reitti tuplaantuisi.

Uudet maisemat vetivätkin pientä tarpojaa eteenpäin. Metallinen kulkusilta suoalueen yli oli jännittävä uutuus. Metalli oli korvannut vanhat puiset pitkospuut. Se on kaiketi huollon suhteen helpompi, mutta silmään se kyllä käy. Reitti nousi pikkuhiljaa korkeammalle kuin järvi. Maisemassa järven takana näkyi nyt Kesänkitunturi. Metsäreitti tarjosi taas niin paljon piilopaikkoja, että meidän täytyi palata piiloleikkiin.

Jonkin matkaa käveltyämme saavuimme upealle sillalle, joka ylitti Kellostapulin reunaan laskevan puron. Aluetta ympäröi jylhä metsä ja puron vartta nousi houkuttelevan näköinen pitkospuureitti, joka menisi luontokeskus Kellokkaalle. Tuo reitti selvitetään joku toinen kerta, se oli heti selvä. Nooa tutki veden virtausta huolella. Mikähän tuossa on, kun lapset aina jämähtävät virtaavan veden ääreen. Puron ihanuus jäi päälle seuraavan kilometrin matkalle, ja nyt piti tutkia jokainen pieni notko, jonka yli polku meni. Ehkäpä sielläkin olisi pieni puro.

Sitten maisema muuttui suoksi. Komean suokentän yli meni lähes viivasuora, suorastaan oudon suora pitkospuujono. Lisäksi sininen taivas alkoi avautua suon taakse. Olipa meillä lopulta onnea sään kanssa. Suon jälkeen oli vielä joki, jonka sillalta Nooa sai taas fiilistellä, sillä aikaa kun isi kävi hakemassa auton kilometrin hiekkatieosuuden päästä parkkipaikalta. Tuota tien vartta ei kannata houkutella lapsia kävelemään – tylsyys on taattua : ). Täytyy sanoa, että tämä järven ympäri kulkeva reitti oli kaiken kaikkiaan monipuolinen, antoisa ja sovelias lapsille!