Posiolla marraskuussa

Marraskuuta lähdimme viettämään Posioon Tolvan kylälle. Siellä meillä oli mukava mökki käytössämme sekä lähellä Oulankajoen ja Riisitunturin kansallispuistot sekä Ruka ja sen lähialueet. Myös Korouoman rotkolaakso oli helposti saavutettavissa. Olisi siis paikkoja tarjolla, joihin tehdä pieniä retkiä. Paljon aikaa vietettiin myös ihan mökillä ja sen pihapiirissä. Ei sitä koko ajan jaksa kierrellä. On hyvä välillä vaan olla.

Pihalla oli hiekkalaatikko ja edessä kauniit maisemat hiljalleen jäätyvälle Kitkajärvelle. Hiekkaleikit
ovat aina hyviä, eikä lelujakaan tarvita kovin monia. Vanha paistinpannu, mukeja ja pari pikkulapiota ja niin meillä oli kaakaokahvila avattu. Hiekkalaatikon reunalta saatiin kaavittua kuuraa kaakaoiden päälle (alussa ei ollut vielä lunta) kermavaahdoksi ja rannan jäälohkareista tuli jäätelöä. Kylläpä maistui! Maitokärryillä ja lumen tultua pulkalla päästiin kovempaa, jos hiekkalaatikolla alkoi tylsistyttää. Tähän aikaan vuodesta pimeä tuli jo kolmen tuntumassa, joten pihalla puuhailtiin usein pihavalon ja otsavalojen loisteessa. 

Jännittävää miten paljon sää vaikuttaa ihmisen liikkumishalukkuuteen. Saimme Nooan pois mökiltä lähimetsiä ja -rantoja tutkimaan vasta kun sää kirkastui ensimmäisten päivien sumuisen sateisesta kelistä. Siitä lähtien tuttuun rantaan oli kiva mennä uudestaankin pelkillä otsalampuilla. Tuo ensimmäinen käynti hyvällä säällä oli olennainen.

Talven ja jäiden tuloa on mielenkiintoista seurata. Öiden mennessä pakkaselle alkoi järveen muodostua hissuksiin jäätä. Ensin se jäädytti lammikoita läheisen hiekkaniemen (Virransuun) matalilla rannoilla, varsinkin kun vesi oli tänä vuonna erityisen matalalla. Muutamissa paikoissa jäistä muodostui tuulen työntämänä "ikkunalasi"-röykkiöitä. Niillä oli kiva leikkiä katsoen niistä läpi, kristallilinnaa rakentaen tai vain jäitä rikkoen. Ne kilahtelivat hauskasti.

Löysimme hiekkasärkän muusta järvestä eristämän jäätyneen lammikon. Syvyyttä tuolla "laguunilla" oli ehkä 10 cm ja lumen puuttuessa tuo alue oli saanut harvinaisen sileän pinnan. Teimme siitä luistelukenttämme. Se oli meille juuri sopivan kokoinen. Harjasimme jään puhtaaksi päivittäin, ettei se vain menisi huonoksi ja kannoimme jopa lumikolan paikalle lumen saavuttua. Nooa sai täällä laittaa luistimet ensimmäistä kertaa jalkaansa ja kas, jo toisena luistelupäivänä hän pääsi itse pystyyn ja köpötteli luistimet jalassa halki tuon parinkymmenen metrin jään. Upeaa! Tämä Tolvan mökki on merkittävä paikka Nooalle, hän on nimittäin ottanut 1-vuotiaana ensimmäiset askeleensa täällä ja nyt hän oppi luistemaan. Harmi kun järvi on jäässä, oppisi varmasti täällä vielä uimaankin =).

Ensilumen saapuessa pihapiirin pieni mäki antoi vauhtia liukureille ja pulkalle. Tuota pientä muutamien metrien korkuista rinnettä kiivettiin moneen kertaan. Mäenlasku se vaan on mukavaa ja  kuntoa kohottavaa puuhaa. Joinakin päivinä kävimme etsimässä pikkuisen isompia liukurimäkiä lähistöltä.

Ei tarvittu myöskään paljon lunta nurmikon päälle, kun voitiin jo kokeilla suksia. Nooa sai allensa suksensa ja aikuiset kokeilivat omia nousukarvasuksiaan. Hauskaa pyllähtelyä ja nauramista seurasi varsinkin, kun yritettiin tasaisella liikkumisen jälkeen laskea pihan parin metrin mäkeä. Ihan vielä ei pysytty pystyssä, mutta hiljalleen Nooan suksitaidotkin lähtivät kehittymään. Talvi on kyllä ihmisen parasta aikaa!