Kuerlinkat kohisevat putouksina

Vielä kerran ehdittäisiin retkeilemään Lapissa ennenkuin palaamme kotiin. Hmm... minne mennä päiväreissulle, kun metsässä voi olla pehmeää lunta paljonkin ja märkää joka tapauksessa? Ylläs ja Äkäslompolon alue olisi kivan lähellä ja siellä olisi varmasti jotain, mikä voisi kiinnostaa. Koska Nooa oli ollut lumien sulamispurojen solinasta viime päivinä niin innoissaan, päätimme lähteä katsomaan kunnon virtauksia. Kuerlinkat ovat kaksi putousta, joista ylempi on korkeampi, mutta alempi ainakin meidän mielestä näyttävämpi. Putoukset ovat yksityisellä maalla, mutta helposti löydettävissä kartan avulla. Autolta on vain reilu 300m ylemmälle Kuerlinkalle ja toinen mokoma alemmalle Kuerlinkalle. Ihanteellinen reissu siis lapsen kanssa käveltäväksi.

Parkkeerasimme auton hiekkatien sivuun ja lähdimme maastokartan kanssa liikkeelle.

Kevättalvella Kittillässä

Kun palasimme Helsingin käynniltä takaisin Lappiin, oli meitä vastassa iloinen yllätys. Ympäristö oli kovin erilainen kuin lähtiessä, lunta oli nyt metrin verran, kun hanki oli lähtiessämme n. 70cm. Välillä täällä oli ollut myös plussapäiviä ja vesisadetta. Tätä lämpötilojen sahaamista olimme etelässä sääennusteita seuratessa kauhistelleet.  Mutta kuten yöllä on tapana täällä päin, oli öisin kuitenkin aina pakkasta ja vasta iltapäivällä meni plussalle. Hankikanto oli siis hyvä, jopa ilman suksia tai lumikenkiä. Valoa oli myös huimasti enemmän. Tätä oli siis monen hehkuttama kevättalvi parhaimmillaan!

Kun kelit olivat nyt näin kohdillaan, urakoimme sitten talviurheilua oikein kunnolla.

Laskettelun opettelua huhtikuussa

Pitkin talvea pyöriessämme eri laskettelukeskusten lähellä olimme yrittäneet innostaa Nooaa kokeilemaan laskettelua tai lumilautailua. Oli käyty Sallassa ja Rukalla, Ylläksellä ja Levillä. Nooa tykkäsi kuitenkin aina vain mennä pulkkamäkeen. Siellä hän tosin jonain kertana innostui laskemaan pulkalla seisaallaan poikittain kuten lumilautailija tekisi. Murtsikkaladulle olimme saaneet Nooan mukaan useita kertoja. Alamäessä Nooa hihkui innosta, kun vauhti oli niin kivaa. Olimme hyvin varmoja, että Nooa pitäisi laskettelusta kunhan vain koittaisi sitä.

Kun palasimme Helsingin käynniltä Lappiin maaliskuun lopulla, suuntasimme kohti Olosta ja

Särkitunturi lumikengillä

Kaverit vinkkasivat jo syksyllä, että Särkitunturin näköala Pallastunturin suuntaan kannattaa käydä katsomassa. Sinne kuulemma tepastelee kolmen kilometrin helpon nousun jopa bussilastillisia ihmisiä. Nyt maaliskuussa päätimme lähteä lopulta huiputtamaan tuota tunturia. Bussilastillisia ei näkynyt, mutta kymmenkunta ihmistä kuitenkin. Koko polku ylös oli tamppaantunut päivittäisten kävijöiden jaloista ja lumikenkämme olivat vähän turhia. Niiden kanssa oli kuitenkin kivempi vetää Nooaa pulkassa.

Parkkipaikka oli helposti saavutettavissa Rovaniementien varressa Särkijärven kohdalla. Jätimme

Pallasta huiputtamassa

Pallaksen lähellä on monta helposti lasten kanssa saavutettavaa näköalapaikkaa. Päätimme yrittää kevättalven lumilla huiputtaa Palkaskeron, joka kohoa 705 metrin korkeuteen suoraan Pallastunturin luontokeskuksen takana. Se näytti meistä helpoimmalta huipulta saavuttaa lähistön useasta yli 700 metrisestä huipusta. Ajatuksemme oli kulkea joko tampattua uraa tai hankikannolla ylös asti, tarvittaessa vetäen Nooaa pulkassa. Tämä melkein toimikin.

Kevätaurinko oli sulattanut metrisen hangen ja yöpakkanen kovettanut sen.

Sydäntalvi Lapissa

Joulun jälkeen päivät alkoivat pidentyä pikkuhiljaa. Tunnelma oli erilainen kuin pimeä aika ennen joulua, sillä joka päivä havahduimme siihen, että aurinko oli ylhäällä taas vähän pidempään. Viikossa tapahtui ihmeitä. Lunta tuli vähitellen lisää ja alkoi tuntua siltä, että kyllä se runsasluminen talvi sieltä tulisi. Myös pakkaspäivät lisääntyivät. Joulukuussa koettuja -25C päiviä tuli lisää ja -37C koettiin yhtenä tammikuisena yönä. Tämä kylmä talvi rajoitti hieman Nooan kanssa ulkoilua, mutta löysimme kuitenkin keinot ulkoilla.

Pakkaset toivat kirkkaan tähtitaivaan tullessaan. Nooa pääsi ihailemaan kirkkaita tähtiä useaan

Paartoselän laavu ja alamäki

Talven kuluessa olimme yrittäneet saada Nooan hiihtämään, ilolla, kannustaen ja tietysti lahjoen :). Kotipihan 50 metrin hiihtokilpailut saivat pojan innostumaan hetkeksi. Se oli meille aikuisillekin kivaa. Samalla lapsi sai harjoittella häviämistä ja voittamista ja sitä, ettei voitto ole aina pääasia. Välillä se on vaan niiiiin vaiheaa! Lähiretki kaakaolle 500 metrin päähän pihatietä hiihtäen toimi myös useamman kerran. Nyt olimme päättäneet yrittää retkeä oikealle laavulle ihan kunnon hiihtämisen jälkeen, jossa paistaisimme makkarat.

Kittilän kirkonkylän latuja hiihdellessä löysimme Paartoselän Ylävitosen lenkiltä hienon laavun.